Kirja, ystävä | Novelli

novelli-kirja-ystävä-pohjois-pohjanmaan-kirjoittajat-ry-kirjoituskilpailu-2015

NOVELLI: Ensimmäinen sija, Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajat ry:n kirjoituskilpailu 2015

Naisella oli kolme asiaa, joita hän katsoi tullessaan kirjastoon: kirjat, hyllyopastukset ja linoleumilattia. Hän ei koskaan katsonut kirjan sivuja kauemmas.

Tänään naisella oli yllään sinapinkeltainen neule. Hän oli kihartanut kullanvaaleat hiuksensa olkapään mittaan ja kiinnittänyt ne pinnillä pois silmien edestä. Lanteilla oli mukavasti täytettä talvea varten, mutta syvänsinisten silmien alla oli edellisviikkoja tummempi sävy.

Nainen teki kuten aina kirjastoon tullessaan. Hän asteli ensin palautusautomaatille ja painoi aloituspainiketta. Sitten hän nosti kangaskassista kirjat hihnalle. Kassin kylkeen oli painettu vihaisen siilin kuva ja teksti, jonka fonttia oli vaikea lukea kaukaa.

Seurattuaan kirjojen matkaa aukosta sisään nainen painoi Lopeta-nappulaa. Tälläkään kertaa hän ei ottanut palautuskuittia, vaan kuten tavallista, hän käveli suoraan uusien kirjojen hyllylle. Niitä ei saanut lainata kuin viikoksi kerrallaan, mutta nainen palauttaisi uudet kirjat jo ylihuomenna.

Kuten aina ennenkin.

Seuraavaksi nainen meni tietokoneelle ja napautti kaksi kertaa selaimen kettukuvaa. Klik klik kuului lehtihyllylle saakka. Seuraavat kymmenisen minuuttia nainen etsiskeli lainattavia kirjoja romanttisen kirjallisuuden kentältä. Viime kuukausina nainen oli lukenut Härköstä, Pulkkista ja sitä yhtä mieskirjailijaa, jolla oli parta, lasit ja kuiva huumori.

Kun nainen oli kirjoittanut haluamiensa kirjojen hyllypaikat muistilapulle, hän tuli kotimaisen kaunokirjallisuuden hyllyväliin. Siellä hän alkoi käydä läpi listaansa kirja kirjalta.

Käsivarsille pinoutui yksi todella paksu romaani, kaksi selkeästi kevyempää painatusta sekä kirja, jossa oli räväkän pinkit kannet. Yhden kirjan selkämyksestä näkyi nimi Susanna Sinitalo.

Yllättäen nainen nosti katseensa muistilapulta ja alkoi vilkuilla ympärilleen kuin etsien jotain. Kirjakassi! Se ei enää roikkunutkaan naisen käsikynkässä.

Nainen kääntyi lähteäkseen katsomaan, onko kassi jäänyt tietokoneen luo, mutta kirjaston sivaripoika ennätti ensin ja liisi paikalle kassi kourassa kuin voitonmerkkiä kantava sotilas.

”Tais neitiltä unohtua tää pussukka”, sivaripoika nuoleskeli naista neiteilyllä. Hän ojensi kassin ja nainen otti sen vastaan punaposkisena huomiostaan.

”Mää justiisa hoksasi, että mihinhä mää sen jätin”, nainen sanoi hymyillen hieman vinoon kaartavalla suullaan. Äänessä oli ujouden sointi.

”Kiitti tosi palijo”, nainen lisäsi vielä.

Sivaripoika naurahti ja heilautti hiukset pois silmiltään.

”Eipä mittää”, hän vastasi. ”Nähhää sitte ku tuut tiskille!”

Sivaripoika livisti takaisin kuulumalleen paikalle ja nainen jäi hyllynväliin keräämään loput kirjansa. Sormet liukuivat kirjojen selkämyksillä hänen etsiessään oikeaa teosta pää kallellaan. Kasa kirjoja painoi luomien koristamilla käsivarsilla.

Niin kuin yleensäkin.

Kun nainen oli kerännyt tarvitsemansa kirjat, hän suuntasi kohti tiskiä. Sivaripoika jo viittilöi naista luokseen.

”Nonnii, nonnii”, hän sanoi ja hieroskeli suurieleisesti käsiään. ”Mitäs nää tännää löyvit?”

Nainen laski kirjat tiskille ja naurahti.

”Jaahas, suomalaisia naiskirjailijoita ainakin”, sivaripoika totesi piippaillessaan kirjoja koneelle. ”Päivänlasku on muute yks mun ehoto suosikki. Mää oon lukenu sen ainaki sata kertaa!”

Nainen hymyili ja nosti karanneet kiharat takaisin korvan taakse.

”Mää lukkiin sen jo heti sillo ku se tuli”, nainen kertoi, ”mut se on vaan pakko lukia aina uuestaa ja uuestaa.”

”Joo mää tiiän!” sivaripoika melkein huusi. Silloin kirjastonhoitaja hyökkäsi takahuoneesta.

”Hys nyt!” hoitaja sihautti sivaripojalle, joka pyöräytti silmiään heti, kun kirjastonhoitaja oli lähtenyt.

”Jollaki on vähä nuttura tiukalla”, hän kuiskasi kuuluvasti ja virnuili leveällä suullaan. Nainen piteli kättä suunsa edessä ja hihitti sormien välistä.

Tilanne jatkui niin, että sivaripoika viittilöi naista lähemmäksi. Nainen kurottautui tämän puoleen ja sivaripoika kuiskutteli jotain naisen kiharapilveen.

Hetkeen ei kuulunut mitään muuta kuin sivaripojan ja naisen keskinäistä sipinää. Lopulta nainen vetäytyi ja keräsi lainatut kirjat kangaskassiinsa.

Sivaripoika alkoi taas puhua kuuluvalla äänellään.

”Huomisii sitte vaan!” hän sanoi naiselle, vaikka keskiviikko ei ollut hänen kirjastopäivänsä.

Korjaamatta sivaripojan erehdystä nainen lähti tiskiltä, mutta suuntasi ulko-oven sijasta nuorten osastolle. Siellä hän pysähtyi teinityttökirjallisuutta tutkimaan.

Nainen siveli jälleen kirjojen selkämyksiä.

38.6. BAK, BAL, BAM, BAN. Käsi pysähtyi ja löysi etsimänsä. Nainen luki ensin takakannen tekstin ja alkoi sitten selailla kirjaa. Hän pysähteli lukemaan satunnaisia kohtia.

Sitten hän sulki kannet ja laittoi kirjan paikoilleen. Yhtä vikkelästi hän käännähti poispäin ja poistui paikalta.

Kirjaston ulko-ovi kolahti ja jätti jälkeensä hiljaisuuden, jossa kengänpohjat narisivat kohtuuttoman kovaäänisesti.

Kirja, jota nainen oli tutkinut, työntyi hyllystä ja erottui siksi selkeästi viereisistä teoksista. Sen nimi oli Kuka vainoaa Katea?

 

Kuuntele novelli
Kertojan ääni -podcastissa

 

Kirjoittaja on oululainen copywriter, joka tykkää kirjaston hiljaisuudesta ja jolle kirja on ystävä.