Novelli | Mies ja Kössi

Kirjoitin novellin Mies ja Kössi aikoinaan Metsällä-kirjoituskilpailuun. Lue lapsen näkökulmasta kirjoitettu novelli, joka sijoittuu osittain lapsuuteeni ja jossa seikkailee mummolani vanha hirvikoira Kössi.

Mies-ja-Kossi-novelli.jpg

Näin, miten ruho roikkui lantalan katosta paksuissa kettingeissä. Soraan oli imeytynyt verta. Haju pisti nokkaan ja teki pahan olon. Pappa oli sanonut, ettei saa tulla navettaan.

– Menehän pois, pappa komensi minua. Vastasin, ettei minua pelota, mutta käänsin silti vikkelästi selkäni ja lähdin pois. Kössi haukkui häkissään metsään päin.

Juoksin mummun luo sisälle. Mummu seisoi leivinuunin vieressä tiskiharja kädessään. Meillä oli ollut ruuaksi pottumuusia ja hirvenlihaa. Se oli lempiruokaani. Kyytipojaksi kahmin puolukkahilloa.

– Syödäänkö me huomenna sitä hirveä, joka roikkuu navetassa? kysyin. Mummu hymyili ja puisteli päätään.

– Menee vielä monta päivää ennen kuin liha on valmis kypsennettäväksi. Tänään hirvi nyljetään ja huomenna ruho paloitellaan ja laitetaan kylmään, mummu tiesi kertoa. Halusin kysyä, mitä se nylky tarkoittaa, mutta mummu patisti minut leikkeihin.

Vintin ikkunan ohuen pitsiverhon läpi katselin koirankopin punaista hahmoa. Se oli meidän mummulan Kössin oma koppi. Häkki oli rakennettu liiterin päätyyn, ja kopin katolle pääsi rappusia pitkin. Sieltä Kössi aina haukkui naapurin koirille Pikille ja Vekulle.

Aamulla Kössi oli saanut tulla sisälle ennen kuin pappa otti sen mukaan hirvimetsälle. Sain silittääkin sitä. Tykkäsin erityisesti Kössin kippuraisesta hännästä, mutta en uskaltanut koskea siihen ennen kuin pappa piti kiinni pannasta. Häntä kutitti kämmentä ja minua nauratti. Kössi se vain riiputti kieltä suustaan.

Sitten Kössi pistettiin metsään hirviä haukkumaan ja pappa lähti muiden metsästäjien kanssa Kössin mukaan. Kaikilla miehillä oli samanlaiset vihreät vaatteet sekä punaiset liivit ja lakit.

Miehet juttelivat porstuassa ennen lähtöä. Kuuntelin tarkasti samalla, kun kiipesin vintille hirvimiehiä piiloon. Kuulin, kun he puhuivat tervalihasta. Mieleeni muistuivat aittojen pärekatot, jotka tervattiin edellisenä kesänä. Sitten puhuttiin pistämisestä. Mietin, mitä silläkin tarkoitettiin, kun kerran miehillä oli pyssyt mukana.

Kun miehet vielä seisoskelivat alakerrassa, leikin vintillä vanhalla nukella ja koiralelulla. Koira asui mummulassa ja nuken otin joka päivä mukaan. Leikissäni nukke kertoi koiralle, että kohta oli hirvipeijaisten aika.

– Sitten syödään mahat täyteen hirvenlihakeittoa. Ja sinä ja Kössi saatte maukkaita hirvenluita, mörisin nuken äänellä. Koira nyökytti pörröistä päätään.

Kuulin vintille, kuinka alhaalla ulko-ovi avautui ja miesten tömisevät askeleet loittonivat. Kapusin portaat alas ja menin nuken kanssa porstuan ikkunalle katsomaan, kun pappa ja miehet katosivat navetan taakse. Hei hei Kössi, nukke vilkutti perään.

Papan ollessa metsällä soudin pirtissä kiikkutuolilla. Soutaa, noppaa, airot ne toppaa, lauloin niin kuin pappa oli opettanut ja katselin hirsiseinällä olevaa hirven kalloa. Sen alapuolella oli pikkuruinen kultainen laatta. En osannut vielä kirjaimia, mutta pappa oli lukenut sen minulle kerran. Kössin haukusta.

Kössin kumea haukunta keltaisten lehtien peittämällä pihalla paljasti, että pappa ja hirvimiehet olivat tulleet takaisin. Hyppelin pappaa vastaan ja näin miesten takana ison ruskean möhkäleen.

– Tämmöisen se Kössi meille löysi, pappa sanoi ja viittasi möykkyyn. Kössi oli ihan täpinöissä hihnassaan.

– Hyvä Kössi! minä kehuin ja Kössi korautti kurkustaan mahtavan haukun kohti hirveä. Kössi oli kaikkein paras hirvikoira.

– Nostetaanhan sonni pukille, yksi miehistä kailotti. Rutistin kulmiani ja kurkotin katseellani hirven taakse. Ei siellä mitään ollut.

Hirvi vietiin lantalaan. Halusin mennä perässä katsomaan, mutta pappa kielsi minua. Pistin kädet puuskaan, mutta lupasin olla tulematta.

Sisällä istuin kiikkutuoliin selaamaan metsästyslehteä. Oli jännittävää katsella kuvia pyssyistä, eläimistä ja metsästäjistä. Pelkäsin eniten kuvaa suden syömästä koirasta, joka näytti vähän Kössiltä. Koiralla oli pää, jalat ja häntä, mutta siltä puuttui kokonaan selkä ja maha. Ainostaan selkäranka oli paikoillaan.

Ruoka-aikaan pappa tuli navetasta sisälle. Kävimme mummun kanssa huutamassa lantalan ovelta hänet syömään. Mummu seisoi ovenraossa niin, etten nähnyt vilaustakaan hirvestä.

Ruoan jälkeen pappa jäi hetkeksi kanssani piirtämään. Väritin Kössin turkin ja hännänpään lyijykynän päällä. Samalla kynällä pappa hahmotteli oman piirustuksensa. Hän teki paljon lyhyitä viivoja vierekkäin niin, että niistä tuli koiran muotoinen. Kössin punaisen kopin piirsin niin kuin pappa, mutta siitä tuli karvaisen näköinen.

Kävin salaisesti kurkistamassa lantalan ovelta hirveä. Sillä ei ollut enää ruskeaa turkkia, vaan katosta riippui pelkkä luuranko, jossa oli lihat kiinni luissa. Välillä piti kääntää katse pois siitä, ettei alkanut hirvittämään. Pappa käski mennä pois. Kiirehtiessäni mummun luo minua harmitti, että olin rikkonut papan kiellon.

Iltapäivällä mummu saatteli minut kotimatkalle. Söin leipää samalla, kun mummu käveli kanssani tienhaaraan. Siitä kääntyi vasemmalle tie kotiinpäin. Naapuritalon kohdalla Piki kipitti luokseni, nappasi eväsleivän kädestäni ja hotkaisi sen suihinsa. Kössi ei olisi tehnyt niin ilkeästi. Itku kurkussa juoksin äidin luo. Kotona sitten huomasin, että nukkekin oli jäänyt porstuan ikkunalaidalle. Siitäkös tuli isot itkut.

Seuraavana aamuna, kun tulin taas mummulaan, nukke odotteli minua ikkunalla. Se oli saanut pienen puisen pyssyn olalle ja paperi-Kössin kaveriksi. Kuvassa Kössi haukkui toisella paperinpalalla olevalle hirvelle. Punaliivinen nukke posautti pum pum pum hirveä päähän niin että sylki pärskähti ja hirvi köllähti kuolleena maahan.

 

Kuuntele novelli
Kertojan ääni -podcastissa

 

Kirjoittajan lapsuuden mummolassa oli Kössi-koira, jolla oli kiva kippurahäntä.